top of page

KEITÄ ME OLEMME?

JSSB on oululainen energinen kuudesta ammattimuusikosta koostuva bilebändi. Bändin kaikilta soittajilta löytyy takataskustaan musiikkikoulujen päättötodistusten lisäksi vuosikausien aikana kertynyt vankka kokemus esiintyjinä ja oman instrumenttinsa taitajina. Kaikki kuusi bilebändin jäsentä toimivat myös soitonopettajina.

 

Bilebändiä luotsaa vahva ja energinen laulaja Jenni Siuruainen, joka osaa ottaa haltuun yleisön kaikenlaisissa tapahtumissa. Siuruainen on Oulun alueella vaikuttava pitkän linjan muusikko ja musiikkipedagogi, jolta löytyy vuosien kokemus esiintymisestä ja useita tutkintoja laulun saralta. Unohtamatta tietenkään karismaattista ja sykäyttävää laulusoundia!

 

Erikoisuutena JSSB-bilebändillä on joukossaan saksofonisti, joka tuo entistä autenttisempaa soundia kappaleisiin ja esiintymisiin. Bilebändin kokoonpanoon kuuluu tarvittaessa ammattimiksaaja, joka varmistaa kuulijoille parhaan mahdollisen soundin ja korville sopivan äänenvoimakkuuden.

 

Bilebändi toimii Oulun alueella, mutta tilaa halutessasi meidät myös kauemmaksin esiintymään.

Bilebändin kokoonpano

Rummut - Joonas Alaräihä

Basso, taustalaulu - Otto Kaariniemi

Kitara, taustalaulu - Tuukka Nygård / Sami Keinonen

Kosketinsoittimet, taustalaulu - Jami Alaverronen

Saksofoni, taustalaulu - Laura Korpi

Laulaja - Jenni Siuruainen

MIHIN TAPAHTUMIIN MEIDÄT VOI TILATA?

 

Bilebändi sopii erityisen hyvin esiintyjäksi häihin, yritystapahtumiin, pikkujouluihin tai muihin juhliin, joissa kaivataan tanssia ja rennompaa biletunnelmaa! Voit myös kysyä tarjousta pienemmälle kokoonpanolle, kuten duolle tai triolle.


Esitämme uskottavasti ja ammattimaisesti häävalssit, tanssittavat alkuillan foxit, suomirockin, nykypopin, rock-klassikot ja muut hitit vuosikymmenien varrelta!

Bilebändi, coverbändi oulussa
coverebändi, bilebändi oulussa
Bilebändi oulu, saksofonisti.jpg

SETTILISTA

Settilistat ovat suuntaa antavia. Kappaletarjontaa päivitetään aika ajoin ja kaikki uudet kappaleet eivät välttämättä löydy alla olevista listoista.

BILESETTI KOKO BÄNDILLE:

 

The Weekend – I Feel it Coming

Kuumaa - Ylivoimainen

Portion Boys - Vauhti Kiihtyy
Billie Eilish – Bad Guy

Aikakone - Odota
Sia – Cheap Thrills
Rihanna – Love on The Brain
Sanni – Jacuzzi
Lizzo – Good as Hell
Dua Lipa – New Rules
Alma – Chasing Highs
Kasmir – Vadelmavene
Shakira – Hips Don’t Lie
Ed Sheeran – Shape of You
Tones and I – Dance Monkey
Beyonce – Single Ladies
Elton John – I’m Still Standing
Donna Summer – Hot Stuff
Gloria Gaynor – I Will Survive
Paula Koivuniemi – Kun Kuuntelen Tomppaa
Michael Jackson – Beat it
Whitney Houston – I Wanna Dance With Somebody
Hurriganes – Get on
James Brown – I Feel good
Abba – Gimme Gimme Gimme
Abba – Mamma Mia

Abba - Lay All Your Love On Me
Bon Jovi – Livin’ on a Prayer

Bon Jovi - You Give Love A Bad name

Bon Jovi - Runaway
Juha Tapio – TSNEH

BESS - Ram Pam Pam
Kaija Koo – Kaunis, rietas, onnellinen

Kaija Koo – Tinakenkätyttö
Kaija Koo – Supernaiset
Marvin Gaye – Ain’t no mountain high enough
Jackson 5 – I want you back
Aretha Franklin – Think
The Weather Girls – It’s Raining Men
Kings of Leon – Sex on fire
The Pointer Sisters – I’m So Excited
J.Karjalainen – Mennyt mies
Anssi Kela – Levoton tyttö

Anssi Kela - 1972

Anssi Kela - Miten Sydämet Toimii

Olavi Uusivirta - Kultaa Hiuksissa
Scorpions – Rock you like a hurricane
Robbie Williams – Let me entertain you
Cheek – Timantit on ikuisia
Elastinen – Anna Soida
Mark Ronson, Bruno Mars – Uptown Funk
Haloo Helsinki – Pulp Fiction
Haloo Helsinki – Oh no, let’s go
Antti Tuisku feat. VilleGalle – Keinutaan
JVG – Tarkenee
Stig – Roy Orbison
Stig – Kuningaskobra

Dingo - Levoton Tuhkimo
Bruno Mars – Locked Out of Heaven
Bruno Mars – 24K Magic
Stevie Wonder – Part-time Lover

Toto – Hold the Line
Kool & The Gang – Get Down on it
Queen – Don’t Stop me now
Mc Hammer – You Can’t Touch This
Rod Stewart – Do Ya Think I’m Sexy

Michael Sembello - Maniac

Erika Vikman - Syntisten Pöytä

La Belle - Lady Marmalade

Europe - Final Countdown

Käärijä - Cha Cha Cha

KEVYT SETTI KOKO BÄNDILLE:

Lähes kaikki kevyen setin kappaleet soitetaan alkuperäisestä versiosta poiketen jazzahtavalla tyylillä.

Huom! Häätanssi/valssi 

soitetaan aina asiakkaan toiveiden mukaisena versiona.

 

Dingo - Levoton Tuhkimo (fox)
Agents & Jorma Kääriäinen – Kuolleet lehdet
Rauli Badding Somerjoki – Ikkunaprinsessa (fox) 

Maroon 5 / The Cooltrain Quartet– Moves Like Jagger (fox) 

Maire Ojonen – Joet Tulvimaan Itke
Prince / The Cooltrain Quartet - Purple Rain (fox) 

Britney Spears / Alex & Sierra – Toxic (fox) 

Michael Jackson / Chris Cornell – Billie Jean (6/8 valssi) 

Gregory Charles Royal – Dancer (instrumentaali jazzvalssi) 

Adele / Urban Love – Rolling In The Deep (rumba) 

Brita Koivunen - Mustat Silmät
Helena Siltala – Ranskalaiset korot
Tuomari Nurmio – Mustat kyyneleet (bolero)

BILESETTI DUOLLE TAI TRIOLLE:

Duo- ja triokokoonpanojen settilistaan vaikuttaa se kuinka hyvin kappaleet toimivat pienemmällä kokoonpanolla. Listasta saat suuntaa antavan kuvan setistä.

Dingo - Levoton Tuhkimo

Bon Jovi - Livin On A Prayer

Haloo Helsinki - Pulp Fiction

Olavi Uusivirta - Kultaa Hiuksissa

Olavi Uusivirta - Ollaanko Tämä Kesä Näin

Stevie Wonder - I Wish

CCR - Proud Mary

The Pointer Sisters - I'm So Excited

Bryan Adams - Summer Of 69

George Gershwin - Summertime

Van Morrison - Moondance

J. Karjalainen - Oi Mikä Ihana Ilta

Chaka Chan - Ain't Nobody

Scandinavian Music Group - Näin Minä Vihellän Matkallani

Elton John - I'm Still Standing

Anssi Kela - 1972

Anssi Kela - Miten Sydämet Toimii

Kaija Koo - Supernaiset

Kuumaa - Ylivoimainen

Paula Koivuniemi - Kun Kuuntelen Tomppaa

Juice Leskinen - Musta Aurinko Nousee
 

bottom of page